sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Tuoliprojekti


Vihdoin tuoliprojektini on edistynyt. Hankimme tämän tuolin kirpputorilta noin kaksi vuotta sitten. Tuoli oli tarkoitus maalata heti. Projekti kesti kuitenkin suunniteltua pidempään. Tuoli on ollut muutaman kesän parvekkeentuolina. Viime kesän lopulla aloitin maalaamaan tuolia. Maalausprojekti jäi silloin kesken ja vasta viime viikonloppuna maalasin tuolin loppuun.

Maalasin tuolin Tikkurilan Helmi maalilla. Maali on väriltään valkoinen. Maali on kiiltävän pinnan jättävää maalia. Maalasin tuolin muutamaan kertaan. Voi olla, että jossain vaiheessa tuoli saa vielä kolmannen maalikerroksen. 0,9 litran maalitölkistä riittää hyvin maalia vielä parveketuolienkin maalaukseen. Tämän projektin aloitan keväämmällä. Haimme tuttavamme taloyhtiön lavalta viime kesänä kolme vanhaa tuolia, jotka kaipaavat pientä ehostusta. Kirjoitan myöhemmin lisää tästä projektistani.







perjantai 3. helmikuuta 2012

Valokuva päivässä helmikuun jokaisena päivänä



Halusin ottaa haasteen vastaan ja ottaa valokuvan helmikuun jokaisena päivänä. Mukavaa, että joku muu on määrittänyt aiheet. Pahoittelut blogini hiljaiselosta muutamien viikkojen aikana. Lupaan olla aktiivisempi blogini suhteen.

Alla linkki idean liikkeellelaittajan blogiin http://www.fatmumslim.com.au/

torstai 19. tammikuuta 2012

Valonvälähdyksiä


Ostin ystävältäni joulunaikaan Canonin EOS 400D:n. Tätä ennen meiltä löytyi kotoa iPhone, jolla olen ottanut todella paljon kuvia sen hankkimisen jälkeen, digipokkari ja Canonin manuaalijärkkäri. Olen valokuvannut elämäni aikana vähän ajottain. Lukioikäisenä innostuin valokuvamisesta ja hankin Canonin filmijärkkärin, joka on sen jälkeen ollut monessa mukana. Opiskeluaikana kuvasin jonkun verran, kun se kuului yhtenä osana opintoihini. Nyt olen kuvannut noin vuoden verran todella innokkaasti ja päättänyt, että opettelen erityisesti valokuvaamisen teknistä puolta. Ehkäpä vielä, joku päivä opiskelen sitä hiukan koulunpenkilläkin asti!






Testailin kameran käyttöä kuvaamaalla valoja!